Metallikertymät hiuksissa

Metallikertymät hiuksissa

Vaaleat hiukset ovat täydellisen sävyiset kampaajan jälkeen, mutta jo parin viikon jälkeen väri on muuttunut vihertäväksi tai tummankeltaiseksi? Punaiset hiukset hehkuvat aluksi liiankin kirkkaana, mutta muuttuvat tunkkaisen haalistuneiksi jo muutamassa pesussa? Hiukset takkuuntuvat sietämättömästi, vaikka niiden pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa? Kuulostaako tutulta?

Syy saattaa johtua hanaveteen kertyvistä metalleista. Yleisimmin ongelma johtuu kaivovedestä, mutta ei ole mahdoton kaupunkialueellakaan, sillä vanhoista putkista saattaa irrota mm. kuparia ja rautaa. Ongelma saattaa esiintyä jopa ns. uusiputkisessa talossa, mutta tämä on harvinaisempaa. Hyvin huokoinen hius sitten nappaa nämä metallit sisäänsä ja kierre voi alkaa.

Mistä tiedän onko suihkuvedessäni metallikertymiä?

Lattiakaakeleiden saumat ja suihkuverhon alareuna värjäytyvät ruosteenvärisiksi, lavuaariin saattaa jäädä punertavia tai vihertäviä rantuja. Ilmeisimmillään hiukset haisevat raudalta pesun jälkeen ja vaarallisilla vesillä ollaan silloin, jos kampaaja kertoo vaalennusraitafolioiden kuumentuvan hiustesi kanssa. (Metallit ja vaalennusaineet saattavat reagoida keskenään ja pahimmillaan aiheuttaa hiusten katkeamisen. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista.)

  • värit eivät kestä, varsinkaan punavärit (erotettava normaali kesto/hiuksen kunnosta johtuva)
  • raidat/värit muuttavat nopeasti väriään himmeäksi/likaiseksi
  • vaalea hius vihertää/punertaa/kellertää, (kloori,kupari/rauta/rauta,mangaani) vaikka se olisi vaalennettu
  • hiukset ovat takkuiset, karheat ja ”kovat”, vaikka kuinka hoitaisi (huonokuntoisuus on asia erikseen, tämä pitää erottaa)
  • metallin haju hiusten ollessa märät
  • vaalennettaessa hiukset kuumuvat (ollaan jo vaarallisilla vesillä!!), muissa käsittelyissä värimassa ja permanenttiaine reagoi metalliin

 

Mitä metallikertymät aiheuttavat hiuksille?

Ilmeisin ongelma on hiusten värin muuttuminen epäpuhtaaksi ja tunkkaiseksi. Punavärit eivät pysy, vaaleat vielä vähemmän. Tässä voi olla hankalaa erottaa normaali hiusvärin haalistuminen, oman pohjavärin vahvuus (esim. onko hius ollut vahvasti oranssi jo alunperin vaalennuksen jälkeen) ja todellinen metalliongelma. Hius voi myös takkuuntua ja tuntua kuivan tönköltä, ns. puumaiselta.

Kuinka pääsen eroon metallikertymistä?

Lievään ongelmaan riittää syväpuhdistava shampoo, jonka pitää ehdottomasti sisältää metallinsitojaa (inci-nimi Tetrasodium EDTA)

Erityisen akuuttiin ongelmaan voi kokeilla myös apteekista saatavaa askorbiinihappojauhetta eli C-vitamiinia. Jauheesta tehdään seos shampoon ja vesitilkan kanssa, levitetään tasaisesti hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 10-20 minuuttia. Hoidon jälkeen on hyvä käyttää erityisen tehokasta hoitoainetta tai maskia, sillä kovin hoitavasta toimenpiteestä ei ole kyse.  Muistathan, että kaikki kokeilut tulee tehdä omalla vastuulla, vaikka homma yleisesti ottaen olisikin toimivaksi todettu. 

Metallinpoisto olisi parasta tehdä hiuksilleen ennen kampaajakäyntiä, jotta värit saadaan laitettua puhtaalle pöydälle. Joihinkin hiusväreihin on myös nykyään lisätty metallinsitojaa, joten kampaajakäynti itsessäänkin saattaa auttaa.

Mitä metallit ovat ja mistä ne tulevat?

Hiuksiin voi kerrostua metalleja. Kaupunkioloissa tämä on yleensä täysin turha pelko, jos ei asu jumalattoman vanhaputkisessa talossa. Yleensä metallikerrostumat johtuvat kaivovedestä. Kaivoveden laatu tulisi tutkituttaa aika-ajoin ja jos jotain mineraalijäämiä löytyy, puhdistimet ym. kaivon hiekan vaihdot olisivat aiheellisia. Lapselle mineraaleja sisältävä kaivovesi juomavetenä voi aiheuttaa hermovaurioita. Metallit voivat kuitenkin olla ongelmana myös kaupungeissa, vaikka talossa olisi uudetkin putket. Vedessä voi olla paljon rautaa, kuparia ja kalkkia (lattiaan ja suihkuverhoon kuivuu punertavaa ja sinertävää sakkaa).

  • Rauta: hiukset punertavat, kovat, karheat, kiillottomat
  • Kupari: vaaleat hiukset vihertävät
  • Mangaani: hiukset kellertävät
  • Kloori: hiukset vihertävät

Aiheuttavatko metallit jotain haittaa hiuksissa?

Värjäyksissä ja permanenteissa voi tulla ongelmia. Joko kupari tai rauta reagoi permiksen ammoniumtioglykolaatin kanssa ja värjää hiukset voimakkaan violetiksi, joka kyllä lähtee pikkuhiljaa pois.

Molemmat metallit vaikuttavat voimakkaasti vaalennukseen, ja varsinkin värinpoistotyyppiseen vaalennukseen. Silloin koko reaktio karkaa käsistä ja hiukset kuumenevat voimakkaasti jopa ihan palovammoja aiheuttaviin kuumuuksiin, ja hiukset palavat ja leikkautuvat kemiallisesti poikki. Reaktion voimakkuus riippuu kertyneen metallin määrästä.

Hiusvärit eivät kestä (varsinkaan punapigmentit) ja mitkään hoitoaineet eivät tehoa koska metallikertymät kuluttavat hiuksia jatkuvasti, ja raidat muuttuvat jatkuvasti likaisen värisiksi.

Jos hiuksissa on yhtään metallia, se kuluttaa hiuksia jatkuvasti lisää ja hiusten kunto pysyy huonona. Mitä huonokuntoisempi, huokoisempi ja käsitellympi hius on, sitä enemmän siihen kertyy metallia sekä sitä tiukemmassa ja syvemmällä se on hiuksessa. Hiukset tuntuvat kovilta ja karheilta, ja takkuisilta hyvänkin hoitoaineen jälkeen. ”Paremmissa vesissä” pesu ei tee ihmeitä kymmenenkään kerran jälkeen jos metallia ei poisteta, ja joka voi olla kuukausienkin operaatio riippuen hiuksien kunnosta.

Jos epäilet metallikertymiä hiuksissasi, olethan yhteydessä kampaajaasi ennen väri- tai permanenttikäsittelyä.